Lauri ilmaisi taas osuvasti: Glasvegas-kiima. Sitä tämä on. Kyllä ihminen voikin olla päästään sekaisin! Mutta ei kai se minun vikani ole, jos musiikki silittelee pehmeästi korvakäytäviäni? Ja sitä on saatava 24/7? Ja kyllä, olen viimeisen kahden viikon aikana yrittänyt kuunnella välillä muutakin, mutta se on tuntunut täysin järjettömältä ja turhalta, kun pään sisällä kuitenkin soi vain skottiaksentilla höystetty kitarapoppi. Nimenomaan aksentti on se joka hurmaa, ilman sitä Glasvegas olisi rokkibändi muiden joukossa - hyvää musiikkia, muttei täydellistä. Oi oi.
Tämän nimenomaisen kappaleen olen kuunnellut jo täysin yli ja siirtynyt osaksi uudemmankin levyn biiseihin, mutta loppujen lopuksi asiat voi vetää niinkin pahasti överiksi, että ne alkavat kuulostaa jälleen tuoreilta. ♥
Geek Is The Black -blogin Ursula polkaisi eilen käyntiin MovieMonday -haasteblogin musikaaliaiheisella haasteella. Piti ensin oikein miettiä, mistä muista musikaaleista pidän kuin joskus aikoja sitten kirjoittamastani Beatles-musikaalista Across The Universe. En edes ole nähnyt kovin montaa musikaalia. Sitten muistui mieleen ne kaksi muuta ihanaa: Tim Burtonin synkkä Sweeney Todd ja Baz Luhrmannin Moulin Rouge! Alla suosikit molemmista.
Ursula from Geek Is The New Black kicked off the new MovieMonday -challenge blog with a musical! I had to really think what musicals I actually like besides Across The Universe that I've already written about some time ago. Then the two other favorites came to me: Tim Burtons Sweeney Todd and Baz Luhrmanns Moulin Rouge! So here's two favorite songs from both movies.
Ranskan aarre, mies Amélie Poulainin elämästä kertovan elokuvan musiikin takaa, saapui Helsingin Tavastialle viime maanantaina. Omassa Glasvegas-huumassani en osannut edes odottaa Yann Tierseniä, ja vaikka keikka oli upea, en osaa antaa sille samanlaista painoarvoa kuin mitä se ansaitsisi. Fiilis oli kuitenkin säkenöivä! Settiin kuului niin kaunista tunnelmointia kuin vähän rokimpaakin soitantaa, oikeastaan huomattavasti raskaampaa, jopa progeen vivahtavaa, meininkiä kuin mitä odotin. Toisaalta uusin lätty Dust Lane onkin esitellyt juuri postrockmaisemman Tiersenin bändeineen poikineen. Vaikka olin loppuunmyydyllä klubilla yksin, väsyneenä ja suurimman osan ajasta piilossa kaksimetristen korstojen takana (jälleen), hetkeäkään en herpaantunut livekokemuksen seuraamisesta ja nauttimisesta. Niin hienoa!
Olkoon viikon soundtrackina siis Yann Tiersen ja lähes vartin pituinen livepätkä Tavastialta. Parempilaatuisempiakin videoita Tuubista löytyy, mutta tässä käydään läpi useita eri tunteita ja fiilis välittyy loistavasti.
Lämmittelijän pestiä toimittanut itä-lontoolainen Dry The River vakuutti sekin. Ainuttakaan levyä bändi ei ole vielä julkaissut, mutta huomiota se on saanut sitäkin enemmän, ja keikkaillut nimekkäiden bändien kanssa. Indiefolkin lämminhenkiseen tunnelmaan oli helppo uppoutua, tästä kuulemme toivottavasti vielä lisää!
Last Monday I saw Yann Tiersen live at Tavastia club, Helsinki. The gig was gorgeous! Really a talented guy, he is. The warm-up band Dry The River was also good with their indie folk sound. I recommend both :)
Yli vuosikymmenen ajan yksi suurimmista musiikkirakkauksistani on "virallisesti" saapunut tiensä päähän tänään. Kyseessä on siis aussien ylpeys Silverchair. Enkä jaksa uskoa, että bändi enää palaa takaisin yhteen, vaikka aivan täysin lopullisesta päätöksestä ei ole kyse:
"After much soul searching we wanted to let you know that we're putting Silverchair into "indefinite hibernation" and we've decided to each do our own thing for the foreseeable future".
Olen äärimmäisen onnellinen, että pääsin sentään näkemään aussirokkarit livenä! Näiden kaikkien vuosien kunniaksi oli tietenkin pakko tehdä soittolista, jolla on 23 biisiä. Juuri 23 siitä syystä, että bändi on ollut kasassa 19 vuotta (okei teknisesti kaksi ensimmäistä vuotta nimi oli vielä Innocent Criminals..) ja Lontoon keikasta on kulunut 4 vuotta. Jos matikkapäähäni on luottamista niin 19 + 4 = 23. Itse en pysty täysin kuivin silmin soittolistaa kuuntelemaan, bändi on ollut niin tärkeä ja iso osa elämääni niin kauan. Ja sellaisena se tulee varmasti pysymään. Varmasti osuvin nimi soittolistalle on tämä:
One of my biggest musical loves for over a decade has come to it's end. I'm talking about Silverchair and I don't believe that they'll get back together again although the press release suggests so. So I made a playlist in honor of all these years I've followed and loved this band. And I'm lucky that I got to see them live!
En voi uskoa, että Glasvegasin keikka Helsingin Circuksessa oli mennä minulta sivu suun keikat vs. rahatilanne –priorisoimisen ja pienen keikkapaikkaa kohtaan tuntemani antipatian vuoksi. Onneksi on onnekkaita ihmisiä, jotka voittavat lippuja ja ovat vielä valmiita luopumaan toisesta kappaleesta. Olipa nimittäin sellainen tunnevyöry että vähemmästäkin pää halkeaa!
Vuorokausi on lyhyt aika odottaa keikkaa, mutta kyllä siinäkin saa hypetyksen hyvin käyntiin. Toisaalta se ei ole liian pitkä ja hillitsee liialliset odotukset, jotka helposti tekevät livekokemuksesta turhan mekaanisen. Koko keikka meni hurmoksessa ja jälkeenpäinkään virne ei meinannut silitä naamalta, vaikka poskilihakset jo kramppasivat*. Sitä en tiedä, miten sain niin käsittämättömän huonoja kuvia Circuksen hyvistä lavaolosuhteista** ja hyvästä paikasta yleisön joukossa huolimatta, mutta niilläkään ei ole väliä, kun upea fiilis on edelleen jossain sisuksissa. Lavarekvisiitan virkaa toimittavat valot olivat tyylikkään yksinkertaiset, mutta näyttävät, ja vastakohtana niiden keskellä Jonna Löfgren paukutti kukkakuvioisia rumpuja seisaaltaan kuin viimeistä päivää. Kieli-instrumentit soivat tasaiseen tahtiin taustalla, kun James Allanin tunnusomainen, katkonainen laulu täytti sielun sopukat (herran humalatila jäi tosin meikäläiselle epäselväksi, kun alun hassunoloinen elehtiminen muuttui setin edetessä ammattimaisemmaksi, mutta ei sillä kai ole väliäkään). Ja se skottimurre. Ei hyvää päivää, meinasin kuolla. Jokainen ronski ärrä sai suupielet kohoamaan entistä korkeammalle.
Pain Pain, Never Again (intro)
The World Is Yours
You
It's My Own Cheating Heart That Makes Me Cry
Shine Like Stars
Whatever Hurts You Through The Night
Lonesome Swan
Heartbraker (Dionne Warwick cover) / Euphoria, Take My Hand
Geraldine
Ice Cream Van
Go Square Go
----
Flowers & Football Tops
S.A.D. Light
Lots Sometimes
Daddy's Gone
Jos jotain miinusta haluaa etsiä, eivät EUPHORIC /// HEARTBREAK \\\ -biisit toimineet jostain syystä ihan yhtä hyvin kuin debyytin. Paitsi Lots Sometimes, jota odotinkin lähestulkoon eniten. Vaikka aiemmin pidin Glasvegasin musiikkia loistavana, oli se viimeinen niitti bändin rakastamisesta jäänyt puuttumaan. Eipä puutu enää, se tuli keikan myötä. Kiitoksia kaikille asianosaisille ♥
Iltapäivällä May Madness -kisoja seuraamaan ja illaksi treenejä vetämään. Aurinkoista sunnuntaita, murut!
* Olen huomannut, että viihdyn keikoilla nykyään todella hyvin myös ilman riehumista, laulamista ja jatkuvaa huutamista. Toisaalta sehän riippuu täysin bändistä ja olosuhteista. Joka tapauksessa yhä useampi live-elämys tulee kuunneltua hartaasti, suu jatkuvassa virneessä.
** Circuksessa on ihan hyvät valot (okei vähän ärsyttävät välillä), lavalla on tilaa ja akustiikkakin enimmäkseen toimii (mitä nyt tällä keikalla bassot ajoittain jyräsivätkin yli, White Lies toimi moitteettomasti), mutta jokin siellä vain tökkii. Ehkä lasinsirut lattialla, pullonkaulainen tungos narikalle pyrkiessä (vaikka narikkajono kulkeekin aina ihmeellisen nopeasti muutamiin muihin verrattuna) tai intiimiyden puuttuminen. Silti, jos pitäisi valita jäähalli tai Circus, valitsisin jälkimmäisen. Lukuisista Helsingin vanhaan jäähalliin liittyvistä muistoista huolimatta.
I saw Glasvegas for the first time last Tuesday at The Circus, Helsinki. The gig was almost perfect! The venue itself isn't the best possible, but luckily it didn't matter. The songs rocked so hard I just kept smiling through the whole evening. And the scottish accent, ohmigod...
Heti aamutuimaan uutta Patrick Wolfia! House on kolmas Lupercalialta julkaistu sinkku. Sinänsä äärimmäistä kidutusta, sillä itse levy julkaistaan vasta kahdeskymmenes kesäkuuta... Mutta kaunista on tätäkin taas katsella! Ja lauantaiaamuun kaipaa kyllä piristystä, etenkin, kun joku virus tai siitepöly on jälleen kerran vallannut limakalvoni ja uhkaa sulkea hengitystieni kokonaan. Argh.
Lisää juttua vielä myöhemmin tänään. Ja edit: vihreää teetä mintulla ja inkiväärillä, Patrick Wolf -mukista nautittuna - ehkä tämä auttaa? ;)
The third single of Patrick Wolf's upcoming album is out. The video is beautiful, as usual! And it cheers me up, as I have either the flu or terrible allergy, argh.
Tiistaisen keikan fiilistely jatkuu edelleen. Glasvegasin tuotannosta olisi voinut poimia päivän biisiksi lähes minkä tahansa, ja huhtikuussa julkaistun lätyn ensimmäinen sinkku Euphoria, Take My Hand sekä Lots Sometimes olivatkin vahvoilla kalkkiviivalle asti. Joulu-EP'n Fuck You, It's Over polttelee myös sisuksissa, ja kovaa poltteleekin. Jotenkin päädyin sitten kuitenkin tähän. Niin ihana!
Toisena vetona symppis Elvis Presley -cover kera Florence Welchin.
Happy weekend y'all! Enjoy the sun :)
p.s. Olishan tämäkin ollut oiva valinta. Tai tämä. Tai...
Nappasin Jenniltä Musiikkiaakkoset-tehtävän joskus aikoja sitten, se vain on lojunut luonnoksena liiankin kauan. Tehtävänä on laittaa jokaisen aakkosen kohdalle kyseisellä aakkosella alkava biisi. Lisäksi pitää kirjoittaa lempikohta biisin lyriikoista. Tuollaisena tehtävä olisi ollut aivan liian helppo, tai toisaalta aivan liian vaikea, sillä miten valita vain yksi hyvä sadoista vaihtoehdoista!? Vaikeutin sitten haastetta siten, että yritin keksiä biisin, jonka esittäjä alkaa myös samalla aakkosella. Ja yrittää vielä löytyy virallinen musiikkivideo biisiin. Tämä rajasi valintaa huomattavasti. Yhtenä kriteerinä oli vielä tämä: Ei samoja biisejä kuin taannoisella "100 parasta biisiä"-soittolistalla eikä samoja videoita kuin tässä aikoja sitten julkaistussa musiikkivideopostauksessa. Eikä kahta samaa samalta esittäjältä. Siinähän niitä rajoituksia olikin kerrakseen. Aakkosista Å, Ä ja Ö jäivät pois sillä huteralla tekosyyllä, että niitä ei ole englannin kielessä ja lähes kaikki valitut biisit ovat englanniksi.
Lopulta päädyin kahteen ratkaisuun: valitsin biisit lähinnä videoiden perusteella ja tein vielä erikseen soittolistan, joka sisältää biisejä, joissa sekä esittäjä että biisin nimi alkaa samalla kirjaimella. Julkaisen sen joskus myöhemmin. Vielä pitää mainita, että Björkin ja Sigur Rósin u-pe-at videot jäivät listan ulkopuolelle, koska enhän minä osannut päättää mikä niistä kuuluisi listalle. Täytyy jossain vaiheessa varmaan tehdä jokin Top 5 -videolista molemmista. Ja vastaus siihen kysymykseen, mitä varmasti mietit juuri tällä hetkellä, on kyllä. Teen kaikesta aina liian vaikeaa. Älä kysy miksi.
A Ambulanssikuskitar (Eleanoora Rosenholm)
Kun kärsit kuoleman rajamailla / Kylmissäsi verispäin toivoa vailla / Kättäsi pidellen saatan sinut rajan taa / Olenhan ambulanssikuskitar BBigger Than Us (White Lies)
And I feel like I'm breaking up, and I wanted to stay / Headlights on the hillside don't take me this way
C Coffee and TV (Blur)
I've seen so much I'm going blind / And I'm braindead virtually / Sociability / It's hard enough for me
DDog Days Are Over ( Florence + The Machine)
And I never wanted anything from you / Except everything you had and what was left after that too
E Everything (Anouk)
It's the strangest thing that I can feel so much for someone, somehow
FFrom Yesterday (30 Seconds To Mars)
On his face is a map of the world, a map of the world GGo Do (Jónsi)
You wish silence released massive tremors / You wish, I know it, surrender to summers / We should
always know that we can do everything / Go do, you'll learn to / Just let yourself, fall into landslide
Ensimmäinen osa neljästä, joten jatkoa seuraa..
I snatched this alphabetical music-thing from Jenni. You have go through the alphabet by choosing a song that starts with a certain alphabet and also write your favorite part of that songs lyrics. I made all kinds of restrictions for myself because otherwise this would have been way too easy for me. Or on the other hand way too hard because how are you supposed to choose just one song from hundreds of good candidates!? So in the end I mostly went with a good song accompanied with a good, official music video. This is the first of four parts so there's more to come..
Hetkellinen takauma viikon päähän. Von Hertzen Brothersin lauantainen Tavastian keikka myi loppuun nopeasti, joten toinen pläjäys seuraavalle päivälle, äitienpäivälle, saatiin buukattua. Oh the joy! Vaikka olen bändin nähnyt livenä ennenkin ja muutenkin vakuuttunut veljesten musiikillisesta loisteliaisuudesta, oli keikkahurmos jokseenkin kokonaisvaltaista. Etenkin, kun alun alkujaan olin äärimmäisen kiukkuinen (menin klubille väsyneenä ja hikisenä suoraan treeneistä), pääasiassa korstojen vuoksi. Miten yhdelle keikalle voivatkin osua koko kaupungin kaksimetriset? Koska tulin paikalle vain vähän ennen alkua ja eteeni päätti parkkeerata joku minua päätä pidempi ämmä (anteeksi sanavalintani), oli näkymä lavalle jokseenkin tukossa. Onneksi kameran voi nostaa ihmismassan yläpuolelle, ja treeneistä huolimatta pohkeet antoivat vielä myöden muutamille hyppyaskelille.
Vaikka Mikko, Kie ja Jonne kera rumpalin (Mikko Kaakkurinniemi) ja kiipparistin (Juha Kuoppala) hallitsevat äänien maailman hyvin, en olisi uskonut, että soundeista saadaan niin yhteneväiset levyversioiden kanssa. Stemmat, kitarat, kaikki - täydellistä! Valaistuskin oli saatu sovitettua biiseihin hienosti. Niin usein näkee summittaisia tai varsin tavallisia spotteja ja muita kikkoja klubikeikoilla, joille bändi ei juuri raahaa omaa lavarekvisiittaa mukaansa, mutta nyt valaistusta oli selkeästi mietitty huolella. Lähes kaksituntinen keikka meni ohi yhdessä hujauksessa! Lähdin ennen toista encorea, mutta yhtyeen paras veto ikinä, I Believe, toimi viimeisenä kappaleena juuri niin hyvin kuin olettaa saattoi. Ja on soinut viikon ajan luureista viimeisenä kappaleena ennen unimaahan vaipumista.
Bring out the Snakes
Miracle
Gloria
Somewhere In The Middle
Angel's Eyes
Dreamworld
The Willing Victim
Down By The Sea
Kiss A Wish
River
Voices In Our Heads
Freedom Fighter
Let Thy Will Be Done
----
I Believe
----
Experience
Äitienpäivän kunniaksi jokainen naispuolinen ihminen sai ovella punaisen ruusun. Herttaista :) Kiitos pojat ruususta, kiitos keikasta, nähdään viimeistään Ruisrockissa!
Viikko on mennyt pääasiassa Von Hertzenin veljesten lumoissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Tänään hieman liverpoolilaista elektropoppia kera Ladytronin. Syntikoita ja eteeristä laulua sekoittava yhtye on ollut kasassa jo 12 vuotta ja esiintynyt 2000-luvun aikana Suomessakin viisi kertaa. Kuudes kerta on luvassa huomenna lauantaina Helsingin Circuksessa. Itse en ole menossa paikalle, mutta bändi on kyllä koettu Nine Inch Nailsin lämppärinä muutama vuosi sitten. Seuraava kappale on soinut päässäni koko viikon, kiitos erään viikonloppuna katsotun elokuvan, jossa Ladytronin musiikkia kuuli useampaankin otteeseen. Tanssahdellen viikonloppuun!
Syntymäpäiväni kunniaksi paluu kahden viikon takaiseen (onko siitä jo niin kauan?!)...
Jos matkustaa Isoon Omenaan, on ehdottomasti päästävä myös Broadwaylle. Alkuperäiset ajatukset Phantom of the Operasta ja Wickedistä väistyivät jokseenkin pikaisesti, kun tajusin, että kaupungin eräässä teatterissa pyörii myös How To Succeed In Business Without Really Trying - pääosassaan Daniel Radcliffe. Sinne! Maaliskuun lopussa ensi-iltaan tullut musikaali kertoo ikkunanpesijä J. Pierrepont Finchistä, joka opaskirjan avulla lähtee nousemaan uraportaita ylöspäin taiteillen ylennysten ja rakkauselämän välisellä nuoralla. Alkuperäisen ensi-iltansa Broadwaylla show sai vuonna 1961, mutta useampia uusintoja on sen jälkeen tehty. Teosta kuvaillaan poliittiseksi satiiriksi ja se on saanut loistavia arvioita.
Al Hirschfeldin teatterirakennus on vuodelta 1924 eli vanha ja ihastuttava, parven ollessa kohtalaisen jyrkkä ja salin yllättävän intiimi. Itse musikaali oli viihdyttävä, vaikka jenkkihuumori ei ihan jokaisessa kohdassa purrutkaan (tai en saanut selvää mitä sanottiin, eh). Tarinahan on amerikkalainen unelma: nousujohteinen ura kapitalismin kehdossa eli miesvaltaisessa suuressa yrityksessä. Naisten roolit, sihteerikköjä kun olivat, jäivät täysin taustalle. Tämä ei toisaalta haitannut minua ollenkaan, sillä taidokkaasta esiintymisestä huolimatta he eivät kiinnostaneet minua pätkääkään. Paljon mielenkiintoisempaa oli seurata miestanssijoita ja loistavaa koreografiaa. Täytyy tunnustaa, etten odottanut Radcliffelta ihan hirveästi, vaikka toki jotain taitoja täytyy olla että Broadwaylle pääsee. Ja jätkähän osasi laulaa! Ei toki ihan samantasoisesti kuin kyseiseen työhön koulutetut muut tähdet, mutta kuitenkin. Samoin tanssi luonnistui, ja toista pääroolia vetänyt yrityspomo John Larroquette oli hänkin loistava. Näiden kahden kohtaus yliopistoelämän muistelemisesta oli paras ja aiheutti järjetöntä hekottelua (preview-linkissä nähtävissä tästä vähäsen). Koreografialtaan postitushuonekohtaus oli ehkä kaikkein paras, mutta eipä tämä Brotherhoodikaan juuri häviä noille kahdelle!
Brotherhood-pätkä kokonaisuudessaan (ja haastattelu) ulkolavalla täällä
Lyhyt kooste musikaalista täällä, preview täällä
Kommentteja ja muuta pientä hauskaa punaiselta matolta täällä
Setti ei ollut mikään Equus (jonka näkemättömyys harmittaa minua elämäni loppuun saakka), mutta onneksi muutakin oli luvassa. Tuntemattomasta syystä tälle fanitytölle ei ollut tullut mieleenkään (!) backstagen läheisyydessä hengaaminen, joten kun väkijoukko valtasi sivuoven edustan musikaalin jälkeen, piti sinne itsekin päästä pällistelemään. Pitkä etäisyys tosin johti lähinnä epämääräisiin vilauksiin ja sumuisiin kuviin. Seuraavana päivänä olinkin nokkelana pari tuntia etuajassa eli ensimmäisenä paikalla! Nimmarin ja valokuvien ohella sain vaihdettua muutaman sanan ^__^
Minä (ehkä vähän jännityksestä ääni väristen): Greetings from all your fans in Finland!
Dan (hämillään): Oh thank you, that’s very kind of you!
Minä taisin tässä välissä kiittää nimmarista, ei muistikuvia…
Dan: I’ve never been to Finland.
Minä: You should come!
Dan: I should yeah!
:D
Tällaisissa hektisissä tilanteissa sitä aina jälkikäteen harmittelee, ettei keksinyt mitään fiksua sanottavaa siksi muutamaksi sekunniksi kun aikaa oli, tai muistanut edes kiittää hyvästä show’sta… Oh well, täytynee ottaa uusiksi joskus! Vaikka pakko sanoa, että Suomi-keskustelu jatkui siis siinäkin vaiheessa, kun herra oli jo siirtynyt muiden nimmarien pariin. Muah ;)
Daniel on kyllä käsittämättömän pieni! Vaikka sen elokuvista ja lavaltakin näkee, livenä tällaiset asiat aina korostuvat. No okei okei, onhan hän viitisen senttiä meikäläistä pidempi, mutta varmaan parikymmentä kiloa kevyempi. Mukana kulki kokoajan niskaan hengittävä korsto, ja muutenkin tilaisuus oli viety nopeasti läpi – molempien puolien eturivipaikkojen haltijat saivat nimikirjoitukset, yhteiskuvia ei sallittu ja pian mies vilahti suuren mustan auton sisuksiin. Dan tuntui pienestä paineesta huolimatta ottavan tilanteen hyväntuulisesti ja suht rennostikin. Sama rumba kun toistuu kahdeksan kertaa viikossa. Ei oo helppoo.
Ja jos tästä tekstistä sai sen käsityksen, että pidin Radcliffen tapaamista jotenkin arkisena tai mitäänsanomattomana, olette väärässä – eiköhän se nyt ole aika selvä, että tämä kipusi yhdeksi reissun kohokohdista :D Olisin todellakin voinut viedä taskukokoisen Harry Potterin kotiin! AWWWS.
p.s. Symppis, melko tuore haastattelu kannattaa myös tsekata täällä. p.p.s. Olenko ainoa, jonka mielestä Dan muistuttaa joissain netin syövereistä löytyvissä kuvissa kovastikin Elijah Woodia? Tajusin itse yhdennäköisyyden vasta nyt. Hui.
I Met Daniel Radcliffe briefly in New York. He was so tiny but cute! On the previous night we went to see the musical he's performing in, How To Succeed In Business Without Really Trying. It was fun too :)
The Nationalin uusin biisi "Exile Vilify" on kaunis, hyvin kaunis. Mutta olisiko se mitään muuta voinut ollakaan. Ei. Biisi löytyy Portal 2-pelin soundtrackilta ja on julkaistu myös sinkkuna. Tämä on ollut tehokuuntelussa pari viikkoa Scandinavian Music Groupin uusimman albumin ohella. Vappuna kävin muuten Rytmikorjaamolla SMG:n keikalla ja hyvä oli! Viime kerrasta olikin pitkä aika. Ruisrockissa pääsee kuulemaan molempia, niin Scandinavian Music Groupia kuin The Nationaliakin. Ihanaa!
The National's new single "Exile Vilify" is very beautiful. But then again, could it have been anything less. No. It's from the soundtrack of the game Portal 2 and also came out as a single. I've been listening to this and Scandinavian Music Group's newest album for two weeks now. Saw them at Rytmikorjaamo last weekend and it was a great gig. I'll see both bands, Scandinavian Music Group and The National this summer at Ruisrock festival. Great!
Anteeksi. Lopetan ihan kohta tämän biisin luukuttamisen, sillä kyllästymisraja on lähellä (mitäs olen soittanut sitä repeatilla viimeiset kaksi viikkoa). Adam Lambert on herra, joka on noussut American Idolin kakkossijalta melkoiseen suosioon ympäri maailman. Itse arvostan toki myös sitä, että 29-vuotiaalla mustatukalla on suomalainen poikaystävä. Anyway, varsinainen levy on täynnä listapoppihuttua, mutta paria biisiä sieltä tykkään käyttää tanssitreeneissä. Aftermath ei levyllä yllä lähellekään sitä, mitä tämä akustinen versio on. Olen sitä mieltä, että jokaisesta maailman kappaleesta tulisi tehdä riisuttu versiointi, jos se kuulostaisi vähänkään näin upealta. Glambertin lauluääni on jotain käsittämätöntä. Amen.
Ja kyllä, kirkaisin ääneen muutaman kerran innostuksesta, kun luin uutisen. Omalle keikalle, vihdoinkin. Paikkana tosin on Helsingin Jäähalli, joka tunnetusti ei ole akustiikaltaan kovinkaan kummoinen. Harmittavaa, että Kulttuuritalo on rempan alla. Päivämäärä tällä upealla illalla on keskiviikko 28. syyskuuta. Suomen keikka aloittaa marraskuun alkupuolelle kestävän Euroopan kiertueen, joten ehkä lomailen myöhemmin Wienissä tai Lontoossa tiettyyn aikaan.. Syyskuussa julkaistaan uusi albumi, joka kantaa nimeä "Night of Hunters". Tori Amos itse kuvailee tulevaa albumia näin:
“It’s a 21st century song cycle inspired by classical music themes spanning over 400 years. I have used the structure of a song cycle to tell an ongoing, modern story. The protagonist is a woman who finds herself in the dying embers of a relationship. In the course of one night she goes through an initiation of sorts that leads her to reinvent herself allowing the listener to follow her on a journey to explore complex musical and emotional subject matter. One of the main themes explored on this album is the hunter and the hunted and how both exist within us.”
The above text is how Tori Amos describes her upcoming album released in September. And this time Tori finally comes to Finland to do her very own show in September! I screamed a little when I read the news. The European tour starts from Finland and the venue is a pretty sucky one but I don't even care about that at the moment. The tour supports her new album "Night of Hunters".
