23 Apr 2010

Jónsi - Boy Lilikoi

Perun puheeni siitä, että The xx olisi Flow'n odotetuin. Jón Thor Birgissonin eli Jónsin soololevy Go iskee tajuntaan niin voimakkaasti, ettei siinä mitkään tuhkaa sylkevät Eyjafjallatkaan pärjää. Islantilaisen jo lähes kulttimaineeseen nousseen, tällä hetkellä määrittelemättömän pituisella tauolla olevan, Sigur Rósin vokalistina tunnettu heppu on luonut huomattavasti bändimusiikkiaan tanssittavamman levyn. Mieli tekisi sulkea silmät, kuvitella olevansa aurinkoisella niityllä ja pyöriä, pyöriä ympäri, loputtomiin.





Tällä kertaa jo ennen levyä julkaistu biisi, mutta tsekkaa ehdottomasti myös esim. levyn avausraita Go Do sekä Tornado ja Hengilás, jotka edustavat platan rauhallista puolta.

4 comments:

  1. Tää oli mullekin käyttökelpoinen vinkkaus, Siguria on tullu nimittäin kuunneltua taannoin innolla ja ihan pätevältähän tää soolojuttuki vaikuttaa.:)

    ReplyDelete
  2. Bemary, oho, sustahan löytyy vaikka mitä yllätyksiä ;) Tosin tiedänpä toisenkin Sigurista innostuneen metallistin.. Eihän sitä huippua musiikkia voi mitenkään sivuuttaa.

    ReplyDelete
  3. Hahaa, tää "metallisti" kuuntelee kuule semmosia juttuja toisinaan, että pyörtyisit kuullessas listan niitä nimiä.;p Fiilispohjalta tulee kuunneltua kaikkea laidasta laitaan eli ei todellakaan vaan metallihommia, vaikka niin vois äkkiseltään luulla. Mä tykkään tooosi monenlaisista jutuista.:)

    ReplyDelete
  4. Haha :D Samma här, aika moni sitä loppujen lopuksi menee korvista alas..

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!