14 Mar 2011

The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford


Andrew Dominicin ohjaama The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford on draamawestern Jesse Jamesin salamurhasta. 1800-luvun lopulla ryöstömurhaaja Jesse James on tunnettu joka puolella Amerikkaa ja etsintäkuulutettu useassa osavaltiossa. Jamesin veljekset Frank (Sam Shepard) ja Jesse (Brad Pitt) ovat tehneet kymmeniä ryöstöjä, mutta suurin osa vanhasta jengistä on joko vankilassa tai mullan alla.  Uutta verta siis kaivataan ja jengiin värvätään junaryöstöä varten Wood Hiten (Jeremy Renner), Ed Millerin (Garret Dillahunt) ja Dick Liddillin (Paul Schneider) lisäksi veljekset Charley (Sam Rockwell) ja Robert Ford (Casey Affleck). Muiden väheksymä 19-vuotias Robert on ihannoinut Jesse Jamesia pienestä pitäen ja on aluksi onnensa kukkuloilla päästyään mukaan Jamesin jengiin. Robertin syvä kunnioitus ja ihailu Jessea kohtaan muuttuvat kuitenkin joksikin muuksi ja tämä ajautuu epätoivoiseen tekoon.


The Assassination on Jesse James on hidastempoienen elokuva, jonka onnistuminen lepää lähinnä kahden miehen, Brad Pittin ja Casey Affleckin, roolisuoritusten harteilla. Näyttelijäsuorituksissa ei olekaan mitään moittimista, sillä molemmat tekevät hyvin vakuuttavaa työtä. The Assassination of Jesse James on hieno elokuva ja kuvaus on erittäin kaunista, valolla ja varjoilla leikitään taitavasti. Naiset eivät ole elokuvassa suuressa roolissa. Jessen vaimona Zee Jamesina nähdään Mary-Louise Parker ja Robertin mielitiettynä Dorothy Evansina Zooey Deschanel. Odotin koko elokuvan ajan Zooey Deschanelia, jonka tiesin esiintyvän elokuvassa. Odotus palkittiin vasta elokuvan loppumetreillä, parin minuutin pituisella pätkällä. Minusta elokuva oli hieman liian pitkä ja huomasin muutaman kerran jopa tylsistyväni. Pienestä tylsistymisestä huolimatta ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Musiikki oli hyvin kaunista, sen tiesinkin. Se tuo elokuvaan aivan upean surumielisen syvyyden. Olen kuunnellut Nick Caven & Warren Ellisin elokuvaan säveltämää soundtrackia monet kerrat, mutta vasta nyt katsoin itse elokuvan.

2 comments:

  1. Hihii, mullakin on ollut aikomuksena tästä jotain postausta tehdä :) Itsehän kävin katsomassa tämän tosin ajat sitten elokuvissa..ja ihastuin. Zooeysta en muista mitään, mutta Casey vakuutti! Ja siitä lähti pieni Casey-innostuskin. Ja tykkäsin muutenkin. Dvd odottaa uudelleenkatselua... mutta kuten sanoit, elokuva on sen verran pitkä, että vaatii aikansa ja keskittymisensä.

    ReplyDelete
  2. J: Tähän on kyllä helppo ihastua, mutta tosiaan vaatii tietyn mielentilan ja keskittymisen.

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!