20 Oct 2011

Eleanoora Rosenholm

 
(picture by Eetu Henttonen)

Tänään starttaa suomalaisen musiikin viikko, joka jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Ensimmäisen päivän kunniaksi fiilistellään bändiä nimeltä Eleanoora Rosenholm. Se sai alkunsa Porissa, jossa kolmikko Noora Tommila, Pasi Salmi ja Mika Rättö kehittivät tarinan 1920-1950-luvuilla eläneestä murhaajatar Eleanoora Rosenholmista ja rakensivat sen ympärille murhatarinoita sisältävän debyyttinsä Vainajan Muotokuva (2007). Tämän jälkeen seurasivat levyt Älä kysy kuolleilta, he sanoivat (2008) ja Hyväile minua pimeä tähti (2011). Eleanoora Rosenholmia on kuvailtu psykologiseksi jännityspopiksi, ja sen synkät ja murhanhimoiset lyriikat tihkuvat verta. Toki mukaan mahtuu välillä jotain pirteämpääkin.

Livekokoonpanossaan bändi koostuu Noora Tommilasta (laulu), Turo Sinkkosesta (basso), Alpo Nummelinista (rummut, perkussiot), Jussi Reunamäestä (koskettimet), Tuomas Niskasesta (kitara) ja  Pasi Salmesta (koskettimet). Mika Rättöä ei lavalla nähdä. Minä näin bändin vihdoinkin livenä viime viikonloppuna Jyväskylän Lutakossa ja tykkäsin hyvin paljon! Monet biisit toimivat livenä vielä paremmin kuin levyllä. Kuvia tai videoita ei keikalta juurikaan ole, joten alla hienot viralliset videot kolmeen biisiin, jotka kuultiin myös keikalla. Settilistaa en muista kokonaan, mutta nämä ainakin kuultiin:

Ambulanssikuskitar
Valo kaasumeren hämärässä
Maailmanloppu
Tai-Panin paholainen
Tammen varjossa
Kolo
Pimeä tähti
Pesulassa
Suljetun osaston astronautti




Today starts the official Finnish Music Week. Eleanoora Rosenholm is a Finnish band/project began by Noora Tommila, Pasi Salmi and Mika Rättö. They made up a story about a murderer called Eleanoora Rosenholm who lived during 1920s and 1950s and crafted their debut album "Vainajan Muotokuva" (2007) around that story. After that came albums "Älä kysy kuolleilta, he sanoivat" (2008) and "Hyväile minua pimeä tähti" (2011). Eleanoora Rosenholm has been descriped as psychological thrillerpop with dark and murderous lyrics.

The band consists live of Noora Tommila (vocals), Turo Sinkkonen (bass), Alpo Nummelin (drums, percussion), Jussi Reunamäki (keyboards), Tuomas Niskanen (guitar) and Pasi Salmi (keyboards). Mika Rättö is not a part of the live band. I finally saw Eleanoora Rosenholm live last weekend at Lutakko in Jyväskylä and I really liked them! Some songs sounded better live than on the album. I don't really have any videos or good pictures from the gig so above are some great official videos for songs that were played last weekend. You can also find the setlist above, as much of it as I can remember.

2 comments:

  1. Uusin levy vaatii edelleen hieman sulattelemista kun ei oo niin helppo ku aikaisemmat, mutta kyllä vain kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista kotimaisista.

    ReplyDelete
  2. Eugen Gurjasti, samaa mieltä!

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!