19 Oct 2011

Levari #1

Asia lähti liikkeelle lähestulkoon aiheeseen liittymättömästä Facebook-keskustelusta, ja realisoitui hämäävän nopeasti - yleensähän idean vieminen käytäntöön kestää sadasti kauemmin kuin itse idean saaminen ja kehittäminen, mutta tällä kertaa ei. Herätimme siis pienellä porukalla henkiin vanhan kunnon levyraadin!


Ensimmäisen levarin teemana oli naislaulajat, jotka hyväksyttiin mukaan bändillä tahi ilman. Allekirjoittaneen lisäksi T, Vimps ja kesken vaihtuneen aikataulujärjestelyn vuoksi etänä osallistunut Lauri valitsivat jokainen kriteerit täyttävät kolme biisiä, jotka soitettiin vuorotellen ja arvioitiin. Mahtavaa! Voittaja on vielä julkistamatta mainitun etätyöskentelyn vuoksi, mutta jos haluat antaa julki omat mielipiteesi, tässäpä biisilista (löytyy myös Spotifysta). Omasta puolestani sanon kuitenkin sen verran, että Martina Topley Bird sai minulta ysin siitä hemmetin melodica-pätkästä huolimatta (niin ei se ehkä oikeasti ole melodica) ja ihana Britta Persson täyden kympin. Omia valintojahan ei pisteytetty.


Joni Mitchell - A Case Of You
Madonna - La Isla Bonita
Howling Bells - Velvet Girl
Smith - Baby It's You
Cocteau Twins - Rilkean Heart
Veronica Maggio - Satan i gatan
The Jezabels - She's So Hard
The Long Blondes - Giddy Stratospheres
Britta Persson - Annoyed to Death
Tarharyhmä - Kiva olla
Peaches - Trick or Treat
Martina Topley Bird - Phoenix


Paljon hehkutettavaa olisi, paitsi uuden musiikin niin menneiden keikkojen raportoimisen suhteen (viime perjantaina koetut Anna Calvi ja Kaiser Chiefs), mutta ne saavat nyt odottaa. Ensinnäkin, huomenna alkaa suomalaisen musiikin viikko ja sitä juhlistetaan tässä blogissa nimenomaan kotimaisella tuotoksella, joka päivä. Viikko jatkuu aina lokakuun loppuun asti.

Toiseksi, erinäisten sekoilujen ja suunnitelmien vaihdosten jälkeen oli onni onnettomuudessa, ja pääsen ensi lauantaina katsomaan PJ HARVEYA!!!! Tukholman filadelfiakyrkaniin, that is. Kiitos lisälippujen ja nopean reaktioni käsien tärinästä huolimatta - olinhan siis joka tapauksessa suuntaamassa tuohon kauniiseen kaupunkiin viikonlopuksi, joten tämä tuo vaan huomattavasti lisäarvoa reissulle. Iiihh!!

Huomenna siis kolisee kotimaista, mutta ensin vähän Polly Jeania. ♥





Together with a few friends we decided to bring an old-fashioned music panel to life. And we even had a theme - female vocalists! We picked three songs each to play on the panel and from which to give a review. I'm not declaring the winner yet, but if you want to listen to the songs we choose, the list is both above and in Spotify. Although I have to say I gave Martina Topley Bird a 9/10 and the lovely Britta Persson a whole 10 points.

I have lots to write about (for example about tons of new music and reports from both Anna Calvi's and Kaiser Chiefs' gigs), but no time - starting from tomorrow it's officially Finnish Music Week, which will also show in this blog, every day, until October turns into November.

Secondly, after lots of screwed-up plans and stuff I'm going to see PJ Harvey after all, in Stockholm on Saturday!! Whoaaah I'm so excited, the concert is in some kind of a church or something, it'll be magnificent.

4 comments:

  1. Oli kyllä siis niin kivaa! Kohta uusiksi!

    Ja mahtavaa löytää uusia ihania artisteja.

    ReplyDelete
  2. Pitää joku kerta yrittää kun oot täällä!

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!